07 May, 2013

Kapteeni katsoi horisonttihin

...oli myrsky alkava, oli myrsky alkava.


Sitä vaan siis, että viikonloppuna olin lapsen kanssa leikkipuistossa. KAHTENA PÄIVÄNÄ. Eikä se ollut yhtään kamalaa eikä edes tylsää. Hauskaa oli, paitsi sunnuntaina, jolloin toisella meistä oli ihan liian vähän päällä, eikä se ollut Kapteeni Merimaili tuossa yllä. Menemme toistekin.

Jätämme suosiolla laivakoira Lokin pois tästä keskustelusta ja toteamme vain, että sitä ei oteta mukaan enää edes leikkipuiston ulkopuolelle istumaan, ellei alustana ole asfaltti. Sitä sopii yrittää kaivaa, eipähän tarvitse kynsiä leikata.

Leikkipuistovisiitti toimi muuten mainiosti verryttelynä pitkästä lenkistä toipumiseen. Ennen puistoilua juoksin nimittäin *drumroll* 13,5 km. Olen niin paras, nopein ja kestävin, ja vaatimattomuus voi mennä kaunistamaan jotakuta muuta.

(Kerran lesosin jollain juoksusuorituksellani mökillä. Isäpuoleni ja mieheni vaihtoivat pitkän katseen.
Mies: "Se on aina tuollainen. Useita tunteja lenkin jälkeen.")

Aloin jo haaveilla puolimaratonista. Kävi ilmi, että alkukotini kaupungissa juostaan kaupunkimaraton, ehkä suuntaan sinne esimerkiksi koululiikuntatraumojen* voittamisen nimissä. Että siitäs saatte kaikki Tarmon ylireippaat pesäpall... Hmmm. Osallistumismaksuni lienee +50% jos jatkan ajatukseni loppuun asti. Ei sittenkään mitään.


PS. Jos nyt teidänkin päähänne jäi soimaan merihenkinen korvamato, suosittelen lääkkeeksi Ricky Tick Big Bandia kera Julkisen Sanan. Erityisen hyvälle tuulelle tulen nettikeskusteluspesiaalista Rakkaudella Vihaajille. Kuunnelkaa! Sitten mennään tanssimaan. Seuraava keikka on tosin tietenkin itselleni sopimattomana päivänä, mitä hyvin ajattelemattomana pidän.

* Hyvin trendikkäitä, soveltuvat mainiosti paasausaiheeksi muutaman viinilasillisen jälkeen. Suosittelen.

8 comments:

  1. Sä oot kova, niin kova!

    ReplyDelete
  2. Nyt ymmärrän ne horinat puolimarasta munkun blogissani - samassa pöllyssä kirjoitettu?

    Enihuu, olet mun juoksuidoli! Mäkin melkein juoksen: asensin jo tracker-ohjelmsn puhelimeen!

    ReplyDelete
  3. Kuka on Munku, kysytte. En kerro!

    ReplyDelete
  4. Valeäiti, niinpä! Yritä vaan päihittää mun kahden päivän puistoputki!

    Jennijee, kiitos :D Toisaalta en odota, että yhdytte mun omakehukuoroon, hoidan sen itsekin aika näppärästi :D

    Täti-ihminen, nyt me voidaan sitten jakaa juoksutuskamme Sports Trackeritse! Jaettu tuska on kaksinkertainen tuska <3

    Oon taas siinä pöllyssä :D Sä oot ihana ja hassu :D

    ReplyDelete
  5. Voi saakeli! Kohta oot just semmonen "in-your-face"-tapaus, joka _jumppaa_ leikkipuistossa. ;D

    ReplyDelete
  6. Oi koululiikunta.

    Mä en ole muuten ikinä varmaan juoksut noin pitkään. Kerran tosin juoksin pakkasella 3 km aika nopeasti, kun äiti soitteli perään oltuani liian pitkään yhden kivan pojan luona. Totesin, että äänensävystä päätellen selittelyt ei auta joten pinkaisin sitten kotio. :D

    No joo.

    Mäkin haluan leikkilaivakapteeniksi. Lähileikkipuistossa muuten olis laiva. Hah.

    ReplyDelete
  7. VL, no siis sitten olen jos toiste erehdyn sinne noin vähissä vaatteissa. Siinä alkaa äks-hypyt kummasti kiinnostaa!

    Linnea, oi just se. Brrrrr.

    Kuulostaa ihan mahtavan hyvältä syyltä juosta pakkasella, tai muutenkaan :D Pakko on, kuten sanotaan, paras muusa. Arvostiko äitisi tätä pinkaisusuoritustasi?

    Voit tulla meidän kanssa joskus, jos haluat :D

    ReplyDelete

Note: Only a member of this blog may post a comment.