17 May, 2012

Tilannekatsaus: ruoka


Maanantaina alkavat työt ovat tuoneet hieman haasteita tyttären ruokavalion suhteen.

Ei vähä mitään: lempiruokaa on USB-laturit, joiden syöminen inhottavalla tavalla kerta toisensa jälkeen kielletään. 

Ruoka-aikoina syödään erilaisia soseaterioita, joita kaurapuurogaten* jälkeen on hyyyyvin hitaasti viety karkeampaan suuntaan. Välillä menee enemmän ja välillä vähemmän, mutta nyrkkisääntönä näyttää olevan, että uuden opettelu vaatii paljon sapuskaa, ja sitten kun uusi on otettu haltuun, ruoan tarve tuntuu pienenevän - no, onhan se selväkin, että esimerkiksi konttaus vaatii vähemmän energiaa kun liikekieli on hallussa. (Analogiana voin varmaan kertoa, että ilmeisesti kaikkien mielestä lumilautailu yhtä pientä nyppylää alas ei ole raskainta, mitä ihminen voi tehdä, mutta he kai osaavat homman.)

Sapuskalla saadaan lisäksi virka-aikana Tuttelia, sillä lapsen isä (joka sinänsä on mainion sukupuolensa erinomainen edustaja) ei imetä. Alkuun Tuttelin juottaminen vitutti, sillä minun laiskuudellani varustetulle ihmisille imettäminen on vauvanhoidon helpoin puoli. Sen kun makaat sängyllä ja luet kirjaa, muksu tekee työt. Toista se on pullon - tai nokkamukihkon - kanssa. Ei kuitenkaan niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: neiti vaatii korvikkeensa huoneenlämpöisenä tai jääkaappikylmänä, ja äiti saa suurta tyydytystä päästessään oikaisemaan edes jostain.

Onhan se sitäpaitsi kiva tietää, että tarvittaessa, kuten ensi viikosta alkaen, lapsi selviää kahdeksasta viiteen ilman äitiä.

Hieman lapsen ruokavaliota enemmän huolestuttaakin miehen ruokavalio, jonka epäilen sisältävän pakastepizzaa jokaisena viitenä arkipäivänä.

* Vauvoille tarkoitettu kaurapuurojauhe oli kaupasta loppu, joten ostin Pirkan luomukaurahiutaleita kuvitellen, että eiköhän se ihan tavallistakin kaurapuuroa syö. Kolmen päivän taisteluiden jälkeen saatoin luottavaisesti todeta, että EI SYÖ. 

2 comments:

  1. Koita käyttää Pirkka-hiutaleet tehosekoittimen kautta. Eikös ne vauvapuurohiutaleet (jotka sinänsä on kyl ihan turhakkeita) ole aika sellaista jauhomaista olemukseltaan?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toi voisi olla mahtava idea, etenkin siihen vaiheeseen kun viitsin yrittää uudestaan. Vauvapuurot on ihan kauheita turhakkeita kyllä, en tajua, miten menin siihen ansaan.

      Tosin nythän olen siis vedellyt kaurapuuroa hyvällä halulla ITSE. Joku hormonihärö vielä varmaan.

      Delete

Note: Only a member of this blog may post a comment.