19 January, 2012

Miesinsinöörit, for the annoyance

Eilen mies ja vauva lähtivät vauvauintiin. Ennen kuin lähtivät, sanoin miehelle, että rattaissa on kiinni talvisuoja, jonka neljästä nepparista olen onnistunut löytämään kiinnityspaikan vain kahdelle - mutta että olisin luottavainen siitä, että mieskin ne kaksi paikkaa löytää, koska a) yksi on malliksi kiinni ja b) onhan hän sentään mies ja insinööri*.

Metroasemalta tuli sähköpostiin kuva siitä, miten ne kaksi muuta nepparia piti laittaa. Murjotin. Kaiken lisäksi nepparit oli kiinnitetty juuri siihen, mihin olin niitä itsekin yrittänyt kiinnittää, onnistumatta. Eivät vain menneet kiinni.

Kotiin päästyään mies selitti, että "sä et onnistunut siinä neppareiden kiinnityksessä, koska - ja kuten, jos olisit katsonut tarkemmin, olisit huomannut - niiden neppareiden vastakappaleiden ympärille oli laitettu leluauton renkaat. Katso. Tällaiset. Toinen paksumpi ja toinen ohuempi, siinä on formula-auton etu- ja takarengas."

Närkästyksestä toivuttuani täytyy myöntää, että arvostukseni sitä lasta kohtaan, joka rattaita meidän vauvaa ennen käytti, nousi huimasti. Oletan, että tarkoituksena ei välttämättä ollut diabolinen juoni uusia omistajia vastaan, mutta silti. Melko mainio silmä mahdollisuuksille maailmassa.

* Hyvä on. Sanotaan kaikki yhdessä. Diplomi-insinööri.

3 comments:

  1. Ömeizing. Miten sulle ei tullut mieleen tutkia niitä neppareita FORMULA-AUTOJEN RENKAIDEN varalta? :D

    ReplyDelete
  2. Kuulostaa niin kovin tutulta. Ite ensin ährää ja yrittää vartin verran jotain edes etäisesti tekniseen toimintaan liittyvää ja sitten mies (melkein valmis diplomi-insinööri) tulee ja homma on alle minuutissa valmis/ratkaistu. Jokin aivojen rakenne-ero tässä nyt on pakko olla kyseessä :). T. humanisti

    ReplyDelete
  3. Annukka, niinpä, älä muuta sano! Sitä on jotenkin niin näköalaton!

    Humanisti, joo, tuttua ja niin ärsyttävää. Vielä pahemmaksi asian meidän taloudessa tekee se, että täältä löytyvät kahdet diplomi-insinöörin tutkintopaperit, toiset itseltäni, mutta silti käy näin. Argh. Yritän lohduttaa itseäni sillä, etten ehkä haluaisikaan aivoja, joille tulee mieleen etsiä formula-autojen renkaita neppareista, mutta vähän ontolta se tuntuu...

    :D

    ReplyDelete

Note: Only a member of this blog may post a comment.